Tiedotustilaisuus järjestettiin Lusin Kyläyhdistys ry:n kokouksessa

Lusin Kyläyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin torstaina 18.4.2024 kyläläisten iki-omalla Kylätalolla.

Osallistujia oli ennätysmäärä, yli neljäkymmentä. Aivan kokouksen aluksi Lusin Kylätalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja kertoi kylätaloprojektista, sen etenemisestä ja tämänhetkisestä tilanteesta. Kokoukseen osallistujat kiittivät projektin vetäjien ja osakeyhtiön perustajajäsenien tekemää työtä ja kylätalon perustamiseksi tehtyä uurastusta myös arvostettiin. Lusin Lukko ry:n Arto Hoikka kiitti vetäjiä lämpimin sanoin ruusukimpun kera ja väliaplodejakin annettiin.

Tietoiskun jälkeen, varsinaisessa Lusin Kyläyhdistys ry:n vuosikokouksessa käytiin läpi sääntöjen määräämät asiat ja valittiin johtokunnan jäsenet. Jäseniksi valittiin:

Jenni Mattila

Pekka Kantanen

Pekka Ojanen

Outi Pennanen

Marita Rantanen

Jouni Sipilä

Hannele Tuusjärvi

Uusi johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan myöhemmin järjestäytymiskokouksessaan. Vuosikokous päätti myös osallistua Lusin Kylätalo Oy:n tulevaan osakeantiin. Johtokunta sai valtuutuksen ostaa 10 osaketta. Tämä on hieno osoitus siitä, että Lusia kehitetään yhdessä, jokainen toimija omalla erikoisalueellaan mutta yhteen hiileen puhaltaen.  

Uusi sivu on nyt kääntynyt Lusin kyläläisten historiassa: kyläläisillä, koko seudun asukkailla ja vapaa-ajan asukkailla on nyt Lusin Kylätalo Oy:n kaltainen alusta, jonka avulla jo olemassa oleva yhdistysten toiminta voi jatkua ennallaan ja uutta on myös mahdollisuus kehittää, yhteistyössä kaikkien seudun toimijoiden kanssa, koko seudun hyväksi. Kokous oli yksimielinen siitä, että Itä-Hämeen jutun mukaisesti, nyt päästään käärimään hihat! 

 

Onnea uudelle Lusin Kyläyhdistys ry:n johtokunnalle!