KOKO PERHEEN KEKRIJUHLA LUSISSA
Kekri eli Köyri, eli Keyri, eli Käkri – hyvällä tapahtumalla on monta nimeä. Lusin Kylätalon pihapiirissä vietettiin lauantaina 18.10. koko perheen kekrijuhlaa, jonka järjestäjä oli Lusin Seudun Maamiesseura ry. Seuran puheenjohtaja, Jukka Mansikkala vanhan traktorin lavalla, valotti tervehdyssanoissaan Kekrin alkuperää. Kekri on syksyn tapahtuma, jota alun perin vietettiin sadonkorjuujuhlana. Sen perinteet juontavat jopa tuhansien vuosien taakse ja se oli tunnettu koko Euroopassa. Amerikkaan perinne meni irlantilaisten siirtolaisten mukana ja siitä tuli Halloween, joka on nyt rantautunut Suomeen ja Heinolaankin.
Lusissa on kuitenkin herätetty henkiin iloinen ja opettavainen oikea sadonkorjuujuhla ”kekri”, josta on tullut jo perinne. Aikanaan kekrissä oli tapana syödä ja juoda ylenpalttisesti, näin pyrittiin takaamaan, että seuraavasta satovuodesta tulisi runsas. Jos jollekin jäi nälkä, se tiesi huonoa satoa tulevana vuonna. Lusin kekrijuhlassa oli tarjolla maamiesseuran uutispuuroa lisukkeineen, mehua, kekripipareita, kahvia, Lusin Lukon makkaraa, tuotemyyjien maataloustuotteita, leivonnaisia ja paljon muuta. Vatsat täyttyivät herkuista, joten ensi vuoden sadosta odotetaan runsasta. Uutispuurokattilan vieressä oli vanhat ”käsinkivet” ja kekriväelle jäikin arvoitukseksi, oliko uutispuuron jauhot kenties jauhettu sillä.
Kekrijuhliin liittyi aikanaan myös ei-kristillisiä piirteitä. Uskottiin, että esi-isät kiertelivät näkymättöminä katsomassa ovatko paikat pidetty kunnossa. Jotta he olisivat tyytyväisiä ja suojelisivat entisiä tiluksiaan, heille katettiin ruuat ja lämmitettiin sauna. Ehkä nytkin hyvät henget olivat paikalla todistamassa, että lusilaiset ovat pitäneet tiluksensa ja muutkin asiat kunnossa ja vaalivat nyt perinteitä omalla kylätalollaan. Näitä hyviä henkiä edustivat kekripukki ja kaksi valkopukuista kekritärtä. He kiertelivät kekrikansan joukossa ja jakoivat lämpöistä tunnelmaa. Kenties nämä hyvät henget olivat järjestäneet kekrijuhlalle täysaurinkoisen säänkin. Illan viiletessä valoa ja lämpöä antoivat upeasti loimuavat jätkänkynttilät.
Kekrijuhla oli myös aikamatka maaseudun tärkeiden työvälineiden historiaan. Hämmästeltävinä oli vienosti puksutteleva ja ajoittain paukutteleva maamoottori, vanhoja ja hyvin hoidettuja traktoreita, moottorisahoja ja monia muita maatalouskapineita. Ihailtavana oli moottorisahan synnyttämä karhu, lepoon houkuttelevat leijukeinut ja monenmoisia muita kädentaitajien töitä.
Martat jakoivat tietoa kotien ja perheiden kestävän arjen puolustamisesta. Perinteinen tulentekoväline ”tulukset” oli kokeiltavana ja palkintokin tuli, kun tuli syttyi. Ilpo-poni ajelutti lapsia ja Veenus-ratsu vieraili ihailtavana ja silitettävänä. Heinolan Hurjat huristelivat paikalle Pappa-Tuntureillaan ja Kirjastoauto Sulka tarjosi lukuintoisille palveluita. Arpaonnea kokeiltiin maalaiskorin, multaperunakapallisen, linnuille tarkoitetun kauralyhteen ja jätkänkynttilän voimin. Kekritär toimi onnettarena ja palkinnot löysivät hyvän kodin.
Kekrijuhlalla oli runsas kattaus perinteiden vaalimista ja samalla tärkeiden tietojen ja taitojen siirtämistä sukupolvelta toiselle. Historiasta löytyykin paljon evästä hyvään arkeen ja juhlaan.
Teksti: Raili Forsblom
