Lusissa juhlittiin sadonkorjuujuhlaa

Lusin Seudun Maamiesseura ry järjesti perinteisen KEKRI-tapahtuman lauantaina 28.9.2024 Lusin Kylätalon pihapiirissä. Tapahtuma oli suunnattu kaikille maaseutuperinteistä kiinnostuneille. Tunnelma oli iloinen huonosta säästä huolimatta ja maaseutuperinteistä kiinnostuneita kävijöitä oli illan aikana noin 100.

KEKRI on sadonkorjuujuhla, jolla on satojen vuosien perinteet Euroopassa. KEKRI:ssä juhlitaan sitä, että kaikki työt on saatu tehtyä.  Aikoinaan samassa yhteydessä järjestettiin myös pestuumarkkinat, koska usein piikojen ja renkien työsopimukset päättyivät tähän tilaisuuteen. KEKRI:ssä oleellista oli myös vainajien muistaminen, aamulla lämmitettiin sauna vainajille ja heille laitettiin ruoat esille. KEKRI-tulien avulla sitten karkotettiin mahdolliset vihamieliset henget pois.

Aikoinaan nuoret pukeutuivat juhlaa varten ja sitä kautta syntyivät KEKRI-pukki ja Kekritär, jotka vierailevat juhlissa. Euroopasta KEKRI-perinne siirtyi 1800-luvulla irlantilaisten mukana Amerikkaan, jossa se muutti muotonsa nykyiseksi Halloweeniksi. Eurooppalaiset ovat siis itse asiassa keksineet koko Halloweenin.

Lusin Kylätalon pihalla kävijöille oli järjestetty illan aikana erilaisia esityksiä kuten pärekaton valmistusta. Paikalla oli myös KEKRI-pukki ja pari Kekritärtä. Paikan päällä pääsi myös etsimään vettä kaivonkatsojan Raili Forsblomin kanssa, lapsille oli tarjolla poniajelua ja aikuisetkin pääsivät kokeilemaan talutusratsastusta. Musiikkista vastasi harmonikansoittaja Marjo Lindfors.

Esillä oli myös paikallisten maatalousyrittäjien tuotteita, kädentaitajien puutöitä, vanhoja traktoreita ja työkoneita, jotka kiinnostivat erityisesti vanhempaa väkeä. Paikalle saapui myös yllättäen Heinolan Hurjien viisi Pappa-Tunturia, jotka pysäköivät menopelinsä paraatipaikalle muiden ihasteltaviksi.

KEKRI toteutettiin yhteistyössä Lusin Kylätalon, Lusin Kyläyhdistyksen ja Lusin Lukon kanssa.

Lusin seudun maamiesseura ry on perustettu vuonna 1900 nimellä Heinolan maamiesseura. Jäsenmäärä on parhaimmillaan ollut yli 100. Nykyisien seuran toiminta painottuu perinteiden vaalimiseen ja tärkeimpänä tapahtumana on vuosittain järjestettävä KEKRI.