Elokuun viimeinen torstai tarjosi bussilastillisen päivänpaistetta, kun aurinkoinen Lusin väki ja Lusin ystävät matkasivat aitoon ja idylliseen maailmanperintökohteeseen Verlaan. Matkan järjestäjä oli Lusin Seudun Maamiesseura ry ja matkassa uhkui ”Lusin henki”, mikä syntyy ystävällisestä yhteenkuuluvuudesta.
Osalle retkeläisistä Verla oli uusi kokemus ja osalle taas perinteinen kesän retkikohde. Verlan vanha pahvitehdasmiljöö Verlankosken äärellä on ainutlaatuinen nähtävyys, ja se on ollut kylän sydän jo 1870-luvulta lähtien. Uskon että retkeläisten sydämeen jäi muistijälki, ja mieli tekee tehdä sinne aikamatka yhä uudelleen.
Perillä ryhmämme jakautui kahteen osaan, Kirsti johdatti ryhmänsä pahvitehdasmuseon portille odottamaan opasta ja Anjan ryhmä siirtyi kulinaaristen nautintojen ääreen Pehtoorin Pytinkiin ja sitten vuorot vaihtuivat. Oppaamme, saksalaisyntyinen Florian, oli huippuopas, ja hän herätti tehtaan eloon mielenkiintoisilla tarinoilla. Eloisalla, asiantuntevalla, selkeällä ja ystävällisellä huumorilla hän kertoi meille puupahvin valmistuksen vaiheet siitä alkaen, kun puu ui Verlan tehtaalle aina siihen
asti, kunnes puupahvi oli valmis erilaisiin pakkauksiin kuten makeisrasioihin, tupakka-askeihin, kenkälaatikoihin, kirjankansiin ym. Kuulimme menneiden sukupolvien elämästä pienessä kyläyhteisössä, jossa tehdas piti huolta koko kylästä. Kuulimme tarinan Mariasta tehtaan punnitusosastolla, jossa hän työskenteli yli 50 vuotta. Näimme hänen pitkästä työurasta muistoksi jääneet lattiaan kaivertuneet jalanjäljet.
Helikopteri hyrräsi äänekkäästi taivaalla ympärillämme siirtyessämme ihastelemaan tehdasrakennusta ulkopuolelta. Florian-oppaallamme oli kantava ääni, mutta ei se voittanut helikopteria. Muutaman kopterin kunniakierroksen jälkeen Florian pääsi taas ääneen ja mielenkiintoinen Verla-tarina jatkui tehdasrakennuksen historian vaiheista.
Tehdasrakennukset olivat aluksi hirsirakenteisia, mutta niiden tuhouduttua tulipalossa vuonna 1893 tilalle muurattiin nykyinen punatiilinen tehdas. Carl Eduard Dippell suunnitteli tehtaan ja sen tarkkaan piirretty siluetti, koristeellisuus ja romantiikka on odottamaton keskellä rauhallista metsämaisemaa. Tehdas muistuttaa punatiilistä muurattua kirkkoa torneineen ja tehtaan päätyjen pyöreiden ikkunoiden ylle kohoaa tiilistä muuratut suippokaaret.
Kaikki kuulemamme ja näkemämme synnyttikin sisimpäämme ainutlaatuisen tunnelman. Ihastelimme monia Verlan historiallisia rakennuksia ja pihapiiriä, patruunan puistoa, joita kaikkia hoidetaan ja restauroidaan kohteen alkuperäisyyttä vaalien. Näimme, kuinka Verlan nuori puutarhuriharjoittelija leikkeli ja muotoili pihan pensaita, joissa kukkaloisto olikin huipussaan. Kysymyksiä herätti yksi puiston suuren suurista vanhoista puista, mikä oli monihaarainen ja kantoi vihreää hedelmää. Googlen haku kertoi, että se on jalopähkinäpuu, mutta puutarhuri olisi varmaan varmistanut tietomme.
Herkullisen lounaan nautimme Patruunan Pytingissä. Historiallisen Verlan tehtaan entinen päärakennus, Patruunan Pytinki, on herännyt restauroituna 20 vuoden ”patruunanunesta”. Univuosien aikana pytingissä tehtiin mittava remontti. Ihastelimme pytingin tiloja, kalusteita ja väritystä, mikä on ollut voimakas ja muotorikkautta korostava, ja aistimme, että patruunan henki elää siellä edelleen. Osa retkeläisistä kävi nauttimassa herkulliset käsintehdyt leivokset ja kahvit Myllymakasiinissa. Kahvila on toiminut tehtaan toiminnan aikana puusepänverstaana ja myllynä.
Tuliaisia ja kotiinviemisiä löytyi paikallisten kädentaitajien valikoimista. Kolmesta puodista oli mahdollisuus ostaa makeisia ja muita herkkuja, neuleita, keramiikkaa, puusepäntöitä ja jopa käsintehtyä paperia.
Koimme ja näimme, miten maailmanperintö siirtyy sukupolvelta toiselle. Se on koko ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, ja sen suojelu on kaikkien maiden asia. Se on myös meidän omien tekojemme, kerronnan ja sydäntemme asia.
Masut täynnä Verlan herkkuja, ja sisimpämme sopukoissa ainutlaatuinen Verlan elämäntarina, olimme valmiina kotimatkalle. Poikkesimme alkuperäisestä matkareitistä ja ajoimme Vuolenkosken tietä pitkin Kimolankanavan vierustaa. Kuljettaja-Samuli kertoi meille kanavan vaiheista ja Vuolenkosken kylän tarjonnasta.
Kiitosmieli ja positiivisuus oli matkassamme mukana. Kiitos Lusin Seudun Maamiesseuralle, kun saimme mahdollisuuden ja sponsoriapua kesäretkeen! Kiitos kaikille retkeläisille iloisesta yhdessäolosta! Kiitos Samuli Haarasillalle turvallisesta kuljetuksesta ja ystävällisestä palvelusta! Kiitos Anjalle ja Kirstille! Heidän kanssaan olen saanut nauttia retken puuhastelusta.
Teksti: Raili Forsblom
Kuvat: Martti Malin
