Yhtiökokouksen avannut Lusin Kylätalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja loi avauspuheenvuorossaan katsauksen 16 kuukauden mittaiseen matkaan, joka alkoi rohkeasta pelastusoperaatiosta ja huipentui koko kylän saamaan maakunnalliseen Vuoden Kylä – tunnustukseen.
Yhteisöllinen omistuspohja loi perustan
Kaikki sai alkunsa loppukesästä 2023, kun tieto Kylätalon ja Sinisen talon myynnistä tavoitti kyläläiset. Yhteinen tahto säilyttää nämä historialliset rakennukset kylän sydämenä oli vahva. Kyläkokouksessa tehtiin yksimielinen päätös käynnistää pelastusoperaatio, jonka tuloksena kaupat nykyisestä Kylätalosta tehtiin 9.4.2024.
Valitun mallin mukaisesti perustettiin yleishyödyllinen osakeyhtiö, joka mahdollisti laajan omistuspohjan. Keväällä 2024 toteutettu osakeanti oli onnistunut. Nyt Kylätalon omistaa 72 yksityishenkilöä, pääosin kyläläisiä ja vapaa-ajan asukkaita, 5 yhdistystä ja 2 yritystä. Tämä monipuolinen omistajajoukko takaa sen, että kylätalotoiminta koetaan kaikkien yhteiseksi asiaksi.
Toiminta käynnistyi vauhdilla
Heti yhtiön perustamisen jälkeen käynnistettiin ensimmäinen kehittämishanke. Päijänne-Leaderin myöntämä hankerahoitus mahdollisti ensimmäisen hanketyöntekijän palkkaamisen kesällä 2024. Tehtävänä oli kehittää yhteisöllisiä toimintamalleja yhteistyössä yhdistysten, seurojen, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa ja vakiinnuttaa kylätalotoiminta osaksi kylän palvelutarjontaa. Toimintakonseptin kehittämisen perusta on alustataloudessa, jossa yhdistyy yleishyödyllinen ja kaupallinen toiminta. Vuoden kestänyt kehittämishanke sai jatkoa, kun Kylätalolle myönnettiin kolmen vuoden jatkorahoitus ”Kestävää kehitystä Lusissa” -nimiselle hankkeelle.
Ensimmäisten 16 toimintakuukauden aikana Kylätalo on järjestänyt 12 omaa tapahtumaa eli lähes yhden joka kuukausi. Tämän lisäksi Kylätalo on toiminut alustana lukuisille yhdistysten, yksityisten ja yritysten järjestämille tilaisuuksille. Iso voimannäyte oli Kylätalon ensimmäiset Kesäpäivät, jotka polkaistiin pystyyn vain kolmessa viikossa lähes 40 talkoolaisen voimin. Viime kesän tapahtumassa kävijämäärä vielä kasvoi.
Yksi kauden kohokohdista oli heti vuoden alussa tullut tieto Lusin valinnasta Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi 2025. Tunnustus on osoitus siitä valtavasta työstä, jota kyläläiset ja yhdistykset ovat yhdessä tehneet. Toinen iso voimanponnistus olikin sitten Kyläkalaasin järjestäminen yhteistyössä yhdistysten kanssa. Lusi on myös ehdolla koko Suomen Vuoden Kylää 2026 valittaessa muiden maakunnallisten Vuoden Kylien joukossa.
Avauspuheenvuoron lopuksi hallituksen puheenjohtaja kertoi vielä meneillään olevalla tilikaudella toteutettavaksi suunnitellusta kuntosalihankkeesta. Paljon toivottu kuntosalihanke etenee, siihen on saatu puoltava päätös Päijänne-Leaderilta ja hakemus on otettu jo käsittelyyn Elinvoimakeskuksessa.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Salo, joka kutsui sihteeriksi Hannu Viitasen. Heidän käsissään kokous sujui ammattimaisen tehokkaasti ja sujuvasti. Istuva hallitus, Kaisa Kromhof, Kati Leporinne, Virpi Malin, Timo Ojanen ja Hannu Viitanen, valittiin yksimielisesti jatkamaan myös kuluvalla tilikaudella. Hallitus toimii talkooperiaatteella, mitään palkkioita ei makseta. Tilintarkastajana jatkaa OT Tilintarkastus Oy, joka on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi HT, KTM Niina Lettojärven. Kokouksen lopussa puheenjohtaja kertoi Lusin Seudun Maamiesseuran ilmoituksesta lahjoittaa Kylätalolle Maa- ja kotitalousnaisten ajoilta peräisin oleva pitoastiasto-kokoelma. Päätöspuheenvuorossaan Markku Salo kiitti vielä kunniasta saada toimia historiallisen kokouksen puheenjohtajana. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Virpi Malinin.
Kylätalo kiittää kaikkia osakkaita, talkoolaisia, yhteistyökumppaneita ja kävijöitä ensimmäisestä hyvin sujuneesta tilikaudesta. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle kaudelle. Erityisen suuri kiitos kuuluu Lusin Kyläyhdistykselle, joka on tukenut Kylätalon kehittämistä merkittävällä 10 000 euron lahjoituksella.
Ensimmäinen tilikausi on osoittanut, että kun puhalletaan yhteen hiileen, saadaan suuria asioita aikaan. Kylätalo ei ole vain rakennus, vaan elävä alusta, joka mahdollistaa harrastamisen, kohtaamiset ja kylän elinvoiman säilymisen.